JALANKULKIJAN HEIJASTIMEN ALKUHISTORIA SUOMESSA

Jalankulkijan (ja pyöräilijänkin) heijastimen alkuhistoriasta

1920-luvulla kehitettiin takaisin heijastus (retro reflect), lasipallot 10-20 mm halkaisijaltaan.

1930-luvulla amerikkalainen Potters kehitti takaisin heijastavan levyn, jossa lasipalloja, joiden halkaisija 1 mm.

1931 Tammikuun 18. päivänä annettu asetus sisältää liikennejärjestyssäännön. Siinä on myös pyöräilijöille omat erityissäännöt. Asetuksen 9. § määrää: Polkupyörässä tulee pimeän aikana olla edessä yksi valkeavaloinen lyhty sekä takana punainen heijastuslasi (kissansilmä).

Lisäksi määrätään, että yhtä enintään 10 vuoden vanhaa lasta lukuun ottamatta on toisen henkilön polkupyörällä kuljettaminen kielletty.

Toimittaja toteaa, että lyhtyä jokainen pyöräilijä pitänee välttämättömänä, ottamatta huomioon, että se on pakollinen. Hän tahtoo nähdä tien edessään ja myös, että vastaantulijat huomaavat hänet. Kissansilmän tärkeys ei näy olevan yhtä selvä, sillä vielä 2 vuotta sen jälkeen, kun se on määrätty pakolliseksi, näkee aika usein polkupyöriä, joissa sitä ei ole. Ja kuitenkin kissansilmä edistää juuri pyöräilijän omaa turvallisuutta, se estää yliajon takaapäin.

Hyvin erilaisia kissansilmiä on myytävänä. Hyvän kissansilmän tulee olla sellainen, että se heijastaa valoa saman suuntaan kuin mistä se tulee. Jos pyöräilijä esimerkiksi on vinosti auton edessä, on auton lyhtyjen valon heijastuttava niin, että auton ohjaaja näkee heijastuksen. Sellainen kissansilmä ei ole paljon arvoinen, joka heijastaa valon takaisin valonlähteeseen ainoastaan jos sen ulkopinta on kohtisuorassa valonsädettä vastaan.

Hyvänä kauas sivullepäin loistavana kissansilmänä mainittakoon Aga-heijastin. Se on punainen lasi, jonka etusivu on tasainen, mutta takasivu on puristettu useiksi tasasivuisiksi pyramideiksi. Koska pyramidien huippukulmat ovat suorat, heijastuu tuleva valonsäde kaksi kertaa ja palaa itsensä kanssa yhdensuuntaisena takaisin valonlähteeseen, oli se sitten kohtisuorassa tai vinossa asemassa kissansilmään nähden. Useimpien myytävien kissansilmien takasivulla on heijastava metallipäällystys, joka ilman vaikutuksesta pilaantuu ja helposti irtautuu, joten heijastimen teho pian vähenee. Aga-heijastimessa ei ole metallipäällystystä ja valo heijastuu lasisärmiöiden sisäpinnoista, joten hyvä heijastuskyky säilyy.

Jos tahdot tuntea olosi turvalliseksi nyt, kun syyspimeys vallitsee, niin pidä huolta siitä, että pyörässäsi on edessä kirkkaasti valaiseva lyhty ja takana hyvin heijastava kissansilmä. Älä tyydy halvimpaan ’sokeaan’ silmään, vaan maksa pari markkaa enemmän, niin saat ’näkevän’.

1937 3M Company kehitti heijastavan teipin.

1939 kehitettiin liikennemerkkeihin sopiva heijastava kalvo.

1947 Englanti otti käyttöön heijastavat liikennemerkit.

1956 Liukkaalla kelillä huonon näkyväisyyden vallitessa ilman varoitusvaloa liikkuva kulkija saattaa useassa tapauksessa tulla havaituksi liian myöhään ja tällöin on onnettomuuden vaara suuri, sillä kokeneet autoilijat ajavat liukkaalla kelillä mielellään mahdollisimman lähellä tien reunaa, koska siellä usein on tien ainoa hiekka ja mahdollisesti lumivalli, jotka estävät liukumisen kehittymästä suunnasta pyörähtämiseksi. Tällaisissa tilanteissa sattuvien onnettomuuksien estämiseksi on kehitetty jalankulkijan kissansilmä, pedi-flash tai jalka-vilkku - nimisenä. Tämä laite on heijastavaa kalvoa, jossa on n. 8000 kpl pieniä lasipalloja neliösenttiä kohden. Heijastin kiinnitetään vasempaan jalkaan. Auton valon osuessa siihen se punaisella vilkkuvalla valollaan, joka johtuu jalan liikkeestä, varoittaa autoilijaa jalankulkijoista riittävän etäältä ja vähentää täten päälle ajon vaaraa. Vastaavanlaisia laitteita on kehitetty myös Ruotsissa, jossa lisäksi esimerkiksi päällystakin tamppiin on ommeltu kaistale tällaista heijastavaa kalvoa.

1958 Taljan tiedotussihteeri muistutti, että pimeän vallitessa liikenteen vaarat moninkertaistuvat. Ajoneuvojen kuljettajat sytyttävät valonsa ja hidastavat nopeuttaan, hämäränsokeat siristelevät silmiään, huonosti toimivien tai joskus toimimattomien tuulilasinpyyhkimien vuoksi sadatellaan, vastaantulevien valot ja märästä asvalttipinnasta heijastuvat säteet kirvelevät silmiä – ja juuri silloin, aivan viime hetkessä autoilija huomaa tummaa taustaa vasten mustan hahmon, jalankulkijan. Nopea jarrutus ja väistö ja tilanne on tällä kertaa pelastettu. Tämä toistuu jatkuvasti joka ilta ja yö, usein onnekkaasti, mutta valitettavan usein myös onnettomasti. Jalankulkijan varustaminen heijastusnauhalla tai -napeilla on nopeasti ja varmasti tuloksia antava keino. Suomeen saadaan valoa herkästi heijastavaa kangasta, josta saadaan erilaisia asuihin kiinnitettäviä heijastimia. Yhteispohjoismaisen valokampanjan aikana 8.-19.1958 Talja toivoo jokaisen kansalaisen osallistuvan taisteluun mustaa surmaa vastaan.

Pimeällä ajon turvallisuusvastuu on autonkuljettajalla. Valojen tulee olla kunnossa, oikein suunnatut ja niitä pitää osata käyttää oikein. Jalankulkija ei saa tarpeettomasti oleskella ajoradalla tai vaarantaa liikennettä. Pyöräilijän on käytettävä äärimmäistä oikealla olevaa reunaa. Pimeällä pyörässä on oltava lyhty, taskulamppu ei ole määräyksen mukainen. Saataville on tullut myös takavalo, mutta heijastin on pakollinen. Polkimissa olevat heijastimet ovat tehokkaat , koska ne liikkuvat ja näkyvät eteen ja taakse.

1960 Heinäkuun 1. päivänä tuli voimaan määräys, että jalankulkijan on ensisijassa käytettävä ajoradan vasemmanpuoleista reunaa. Määräystä perusteltiin sillä, että näin jalankulkija näkee jo ennakolta ne ajoneuvot, jotka ajoratansa läheisyyden johdosta ovat hänen kannaltaan kaikkein vaarallisimpia. Vasemmalla kulkemisesta oli vielä sekin etu, että jalankulkijan kasvot heijastuvat auton valoista ja autoilija näkee kasvot paremmin kuin tummat vaatteet.
Suomalainen yritys Talmu Oy kehitti prismaheijastimen aluksi hevosajoneuvon turvaksi.

1961 Talja käynnisti voimakkaan heijastinkampanjan. Jalankulkijan heijastimia myyville paperikaupoille oli tehty Taljan suosittelema heijastin turvaksenne maantiellä–juliste. Taljan lehti pääkirjoituksessaan kertoi, että jalankulkijalle heijastimia on saatavilla kaikkialla. Paperikaupat ilmoittivat myyvänsä heijastimia.

Ruotsalaisten tutkimusten mukaan heijastavan nauhan tai muun heijastavan esineen pitäisi olla vähintään 12,5 neliösenttimetriä, siis esimerkiksi 5 cm x 2,5 cm. Autojen kohtaamistilanteessa tämän kokoinen heijastin havaittiin 115-125 metrin etäisyydeltä, kun se oli sijoitettu noin yhden metrin korkeudelle. Pienemmän kokoiset heijastimet havaittiin parikymmentä metriä lyhyemmältä matkalta.

Ruotsalaisen tutkimuksen mukaan kokonaan tummiin asuihin pukeutunut jalankulkija nähtiin 14 metrin etäisyydeltä. Tutkimustulos tarkoittaa, että kesäkelillä ajonopeus autolla saa olla tuossa tilanteessa enintään 30 km/h, jotta päälle ajamista ei tapahdu.

Ruotsissa Uppsalan yliopiston psykologisen laitoksen johtaja professori Gunnar Johansson oli tehnyt tutkimuksia autoilijoiden näkemisestä pimeällä. Hänen mukaansa ei voida puhua pimeän aiheuttamista onnettomuuksista ja niiden uhreista, pikemminkin on sanottava, että kolarit kuuluvat järjestelmään. Nykyisillä ajo-ominaisuuksilla ja valonheittäjillä aiheutamme jotakuinkin vakiomäärän kuolleita tai loukkaantuneita liikenteessä. Se on hinta, joka meidän on pakko maksaa.

Tieliikenneonnettomuudet vaativat maassamme vuosittain hyvin raskaan uhrin, lähes 800 henkilöä menettää näissä henkensä. Lasten osuus onnettomuuksissa on vavahduttavan suuri. Syksy on ovella ja monet lapset joutuvat tekemään koulumatkansa pimeänä aikana. Moottoriajoneuvon kuljettajan on hyvin vaikeata havaita pimeällä tiellä liikkuva jalankulkija, varsinkin ellei hänellä ole vaatteissaan mitään, mikä heijastaisi ajoneuvon valokeilan säteet. Kun vielä jalankulkijat valistuksesta huolimatta kulkevat maantien oikealla reunalla, eivätkä turvallisemmalla vasemmalla puolella, ei edes kasvojen vaalea väri erotu pimeästä.

Philips lahjoitti kaikille kansakoulujen ekaluokkalaisille heijastimet, jotka Talja jakoi kouluihin. Paraisten Kalkkivuori Oy hankki henkilökunnalleen 15.000 heijastinta Laatukilpi Oy:ltä ja Helsingin Osakepankki suuren määrän jaettavaksi asiakkailleen.

1962 Liikenneturvallisuuskampanja maanteiden mustaa surmaa eli pimeän kuolemaa vastaan, joka vaati vuosittain 250 ihmisen hengen siitä huolimatta, että liikenteen määrä pimeänä aikana oli huomattavasti valoisan ajan liikennettä vähemmän. Noin kolmas osa tieliikennekuolemista tapahtui pimeällä.

1963 Amerikkalainen Rowland kehitti mikroprismaheijastinmateriaalin.

Taljan lakimiehen mielestä jokaisen autonkuljettajan tulee tietää, että pimeänkin aikana saattaa jalankulkija olla kulkemassa tien reunassa, vaikkakaan mitkään heijastimet taikka muut ilmaisuvälineet eivät olisi hänen olemassaolostaan etukäteen ilmoittamassa. Tähän kuljettajat kyllä yleensä muutoin varautuvat, mutta sellaisessa tilanteessa kun kohdataan toinen valoilla ajava ajoneuvo ja tapahtuu tuo tuttu häikäistyminen, on vaara tarjolla jalankulkijan päälleajoon. Se, että autonkuljettaja joutuu vastuuseen mahdollisesta yliajosta, johtuu siitä yksinkertaisesta seikasta, että tilanne, toisin sanoen jalankulkijan olemassaolo tien laidassa, on ollut sellainen, että siihen olisi tullut ennakolta varautua.

Syksyn heijastinkampanjassa on myyty ainakin 200.000 heijastinta tai heijastinnauhaa. Entistä enemmän on kokemuksia myös siitä, että niitä käytetään. Ennen kaikkea niitä on nähty koululaisilla ja toivottiin myös aikuisten kantavan niitä. Talja kiittää lämpimästi kaikkia koulujen opettajia.

1964 Näe ja näy pimeässä! - kampanja useissa Euroopan maissa. Ajoneuvojen kuljettajille sanottiin Suuntaa valosi oikein! ja jalankulkijoille Hei heijastin heilumaan!

Toimintavuonna heijastimia lupautuivat myymään kaikki apteekit. Mainostus kuului: liikenneonnettomuuksia ennakkoehkäisevä lääke on heijastinlevyke.

Talja korosti, että moottoriajoneuvot saavat ajaa seisontavaloilla vain silloin, kun ajorata on riittävästi valaistu. Ellei valaistus ole riittävä, on lähivalot sytytettävä myös asutuskeskuksissa katuvalaistuksen ollessa heikon. Milloin ajorata on riittävästi valaistu? Helsingissä joulukatu on riittävästi valaistu ja saa jaa seisontavaloilla.

Ajoneuvojen ajovalot on oikein suunnattu, kun valokiila laskee sentin metrin matkalla. Liian aikaista lähivaloille vaihtamista tai kaukovaloille vaihtamista on syytä välttää, ettei pimeä alue muodostu tarpeettoman pitkäksi.

Heijastimista Talja oli tähän mennessä suositellut ainoastaan Scotchlite- merkkistä heijastinkalvoa.

Talja suositteli lisäksi, että jokaisessa polkupyörässä ja kelkassa olisi valoa heijastavaa kalvoa ja että jokainen jalankulkija käyttäisi pimeällä tiellä taskulamppua, heijastinta tai hänen vaatteissaan olisi heijastavaa nauhaa ja vielä, että jokaisen jalankulkijan tulisi aian kulkea maantien vasenta laitaa.

1965 Ruotsissa tutkittiin pimeää jalankulkijaa korvaavan vaahtomuovinuken kanssa autoilijoiden kykyä välttää päälleajoa eri ajonopeuksilla. Tarkoitus oli, että kokeen suoritettuaan autoilija ei ajaisi pimeällä suurempaa nopeutta kuin minkä tässä kokeessa saa tulokseksi.

Siihen mennessä Ruotsissa tehtyjen testien perusteella kerrottiin, että heijastavalla materiaalilla varustettu jalankulkija näkyy keskimäärin kolme kertaa pidemmän matkan päästä kuin ilman heijastavaa materiaalia.

Edelleen, että jos jalankulkija käyttää heijastavaa materiaalia, autoilija näkee hänet jo 300 metrin päästä kaukovaloilla, kun ei ole vastaantulevaa autoa.

Jos vastaan tulee auto 600 metrin päässä, heijastimen näkyvyys laskee 250 metriin. Kun autoilija vaihtaa lähivaloille, heijastimen näkyminen on enää noin 140 metriä.

Mutta jos jalankulkijalla ei ole heijastinta, autoilija näkee kaukovaloilla tummiin pukeutuneen jalankulkijan noin 75 metrin päästä ja lähivaloilla 32 metrin päästä.

Jos autoilija vaihtaa lähivaloille jo 600 metrin päässä, hän ajaa tämän matkan näkyvyyden ollessa vain noin 32 metriä. otta hän ehtisi pysähtyä, ajonopeuden pitäisi olla noin 25 km/h kesäkelillä.

Mustanharmaaseen takkiin puettu jalankulkija näkyi testissä 25 metrin ja vaaleanharmaaseen takkiin puettu jalankulkija 38 metrin päästä. Heijastin näkyi testissä noin 140 metrin päästä.

Talja lahjoitti 12 heijastavalla materiaalilla päällystettyä olkaosalla varustettua vyötä poliisille. Tummissa puvuissaan poliisit ovat pimeällä vaikeasti havaittavia ja päälle ajoja oli tapahtunut.

Talja Tiedottaa lehden syysnumeron pääkirjoituksessa Kaarlo Leinonen otsikolla Heijastimet ja valojen oikea suuntaus, niistä ei koskaan puhuta liikaa ja Talja on tehostanut tiedotustoimintaansa tässä suhteessa. Suurikokoinen Heijastin, ettei päällesi ajeta – juliste on jaettu suurimpiin väestökeskuksiin. Leinonen painotti, että heijastimien käytöstä pitäisi tulla suoranainen muotiasia.

1966 Kainuussa jaettiin kaikille koululaisille heijastimet MLL:n Kainuun piirin, Kainuun kansakouluntarkastajien ja Kainuun Sanomien toimesta. Aloitteen teki Kajaanin taksiautoilijat.

Valtio oli jakanut varusmiehille heijastimet. Lääketehdas Orion ja Talja lahjoittivat yhdessä heijastimet maamme kaikille kansakoululaisille – yhteensä 450.000 heijastinta. Mutta olennaisempaa oli huolehtia samalla siitä, miksi heijastimet jaettiin ja että heijastimen käytöstä tulee tapa.

1967 Jyväskylän, Saarijärven ja Äänekosken tarkastuspiireissä piirien tarkastajat olivat vedonneet alaisiensa koulujen johtokuntiin ja kehottaneet näitä ottamaan sisäisiin järjestyssääntöihinsä määräyksen, jonka mukaan kunkin oppilaan oli pidettävä heijastin mukanaan 1.9 -1.5.välisenä aikana. Opettajien olisi näytettävä hyvää esimerkkiä ja myös valvottava, että heijastin todella oli käytössä. Tarkastajat kehottivat johtokuntia myös merkitsemään seuraavan vuoden menoarvioon uusia kouluuntulijoita varten heijastinmäärärahan.

Pimeällä ajo vaatii oman tekniikkansa ollakseen turvallista. Talja keskittyi niksien opettamiseen eri järjestöjen kouluttajille. Tiedotusvälineiden avulla pyrittiin saattamaan asiat kansan tietoisuuteen. Talja järjesti Viitasaaren Ruuponkylässä kuusi kolmipäiväistä ajokurssia mm. autojärjestöjen, puolustusvoimien, julkisen sanan ja poliisien edustajia.

Koululaisten vanhempia pyydetään mukaan operaatioon nimeltä Heijastin. Opettajat jakavat heijastimet kouluissa ja lähettävät lasten vanhemmille pyynnön: tulkaa mukaan selvittämään nuorille pimeän liikenteen vaaroja.

Heijastimen käytön lisäksi korostetaan myös tien vasemmalla puolella kävelyn merkitystä sekä vaaleiden asujen parempaa näkyvyyttä.

Kari Eklund kertoo Ihminen ja pimeän ajan liikenne-artikkelissa mm., että pimellä tiellä ajaessaan kuljettajalla on kolme mahdollisuutta havaita este:

- auton omat valonheittimet valaisevat kohteen,

- kohde näkyy varjokuvana eli siluettina valoisaa taustaa vasten, käytännössä vastaantulevan auton valoja avulla,

- kuljettaja ajaa kohteen päälle.

Vuoden 1964 aikana liikenteessä kuoli 300 jalankulkijaa, joista lähes puolet pimeällä (43%).

Silmän rakenne ja sen toiminta hämärässä:

Ihmisen silmää verrataan usein kameraan. Kameran suljinta vastaa silmässä kehäkalvo, värikalvo, iiris. Kehäkalvo säätää valoaukon – silmäterän eli pupillin tai mustuaisen – kokoa. Silmässä kuten kamerassakin on linssi eli mykiö. Varsinainen kuva muodostuu silmäpohjan verkkokalvolle eli retinalle kuten valokuvausfilmille. Lopullinen kuvan tajuaminen tapahtuu kuitenkin isojen aivojen takaraivolohkossa olevan näkökeskuksen avulla. Suuret vauriot aivokuoren näkökeskuksessa johtavat pysyvään ja täydelliseen sokeuteen helpommin kuin itse silmän vahingoittuminen.

Silmäterän suuruus riippuu valon voimakkuudesta. Kyseessä on suojatoimenpide liian voimakasta valoa vastaan, joka muuten voisi vaurioittaa verkkokalvon soluja.

Tapahtumaa kutsutaan adaptaatioksi eli silmän mukautumiseksi valoisuuden vaihteluihin. Heikossa valossa kehäkalvo laajentaa ja voimakkaassa supistaa silmäterää. Vaihtelualue on 2-8 mm välillä. Suuri merkitys adaptaatiossa on myös verkkokalvon kahdella aistinsolujärjestelmällä.

Hämärässä toimivat ns. sauvasolut ja kirkkaassa tappisolut. Nimet johtuvat solujen muodosta. Sauvat eivät pysty erottamaan värejä vaan ainoastaan eri vaaleusasteita valkoisesta mustaan. Tapit erottavat myös värejä. Sauvat sijaitsevat verkkokalvon äärialueilla ja tapit keskustassa. Sauvoja on kummassakin silmässä noin 130 miljoonaa, kun taas tappeja ainoastaan 7-8 miljoonaa. Hämäräadaptaatio eli sopeutuminen näkemään hämärässä tapahtuu silmässä hyvin hitaasti. Kun mennään valoisasta pimeään, kestää peräti 30 minuuttia ennen kuin sauvasolut ovat täysin sopeutuneet hämäränäkemiseen.

Kuitenkin aivan lyhyt valoaltistus, kuten tulitikun raapaisu, pystyy jälleen hävittämään hämäräadaptaation, ja taas tarvitaan puoli tuntia ennen kuin kyetään kunnolla näkemään hämärässä. Fysiologisesti häikäisy syntyy silloin, kun hämäräadaptaation katkaisee kirkas valo ja silmän mukautumistoiminnat eivät ole riittävän nopeita: verkkokalvo ylivalottuu. Psykologisesti henkilö kokee sen sokaistuksena ja usein toistuvasti epämiellyttävänä ja väsyttävänä ilmiönä.

Häikäisy yöajossa

Yleisesti otaksutaan ihmisen silmän adaptoituneen hämäränäkemiseen pimeällä ajettaessa. On arveltu vastaantulevan auton valojen häikäisyn aiheuttavan pitkäaikaisen näköhavaintojen tarkkuuden alenemisen. Siksi onkin korostettu kaukovalojen vaihtamista lähivaloiksi jo hyvissä ajoin, kun edessä on näkynyt vastaan tuleva auto. Samalla on otettu suuri riski: kohtaavien autojen väliin jää pitkä pimeä alue ja siellä liikkuvat jalankulkijat ovat vaaralle alttiina. Lähivalojen avulla voidaan havaita tummiin vaatteisiin pukeutunut henkilö vain noin 25-30 metrin päästä.

Näin lyhyt matka on kuitenkin yleensä riittämätön auton pysäyttämiseen. Niinpä auton valojen kantomatkaa olisi lisättävä tai sitten nopeutta hidastettava huomattavasti. Ruotsissa Uppsalan yliopistossa on tehty useita tutkimuksia tavoitteena selvittää häikäisyn vaikutuksia ja käytettävissä olevia jarrutusmatkoja pimeänä aikana ajettaessa.

Perustavassa kokeessaan Johansson ja Ottander tutkivat hämäräadaptaatiota ja häikäisyä. Ongelmana oli, kuinka nopeasti kuljettajan onnistuu saavuttaa entinen näkökykynsä oltuaan alttiina auton valojen häikäisylle. Koetta varten asetettiin tumma 17x18 cm levy 27 metrin etäisyydelle autosta. Levy näkyi juuri ja juuri lähivaloilla. Koehenkilö istui autossa silmänliikepiirturilla varustettuna. Piirturin avulla voitiin päätellä, milloin levy havaittiin ja milloin ei. Vastaan tuli auto ensiksi lähivaloilla ja myöhemmin kaukovaloilla. Osoittautui, että kummassakin tapauksessa levy nähtiin uudestaan vähän ennen kohtaamisen tapahtumista.

Tämän lisäksi tutkijat tekivät tarkempia tutkimuksia erityisellä simulaatiolaitteella. Sen avulla pystyttiin jäljittelemään mahdollisimman tarkkaan laboratoriossa todellisia pimeän ajan ajo-olosuhteita.

Päätuloksenaan tutkijat esittivät häikäisyn merkityksen suuresti liioitelluksi. Vain silloin, kun kontrasti tiellä olevan kohteen ja tienpinnan välillä on hyvin pieni, ts. molemmat ovat hyvin samankaltaiset väriltään ja pintarakenteeltaan silmän adaptaatiotason muutokset (häikäisy) vaikuttavat haitallisesti. Yleensä kuitenkin kohteen ja tienpinnan välinen kontrasti on riittävä kohteen havaitsemiselle. Niinpä esiintyvä häikäisy on etupäässä psykologista.

Häikäisyn merkitystä yöajossa on liioiteltu. Todennäköisesti ihmisen silmät eivät ole yöajon aikana mukautuneet varsinaiseen hämäränäkemiseen.

Kuljettaja suuntaa katseensa valokiilojen valaisemalle alueelle. Niinpä varsinaisesta hämäräadaptaatiosta ei ole edes kyse. Siksi fysiologinen häikäisy on vähäistä. Epämieluisuuden tuntemukset ovat usein pelkästään subjektiivisia ja psyykkisiä. Niihin voidaan vaikuttaa jo pelkällä asenteen muutoksella. Asenteita voidaan muuttaa objektiivisella tiedolla. Toivottavasti nämä Ruotsissa tehdyt tutkimukset pystyvät muuttamaan ainakin joidenkin asennoitumista häikäisyn haittavaikutuksista.

Jalankulkijan asema pimeällä tiellä on hyvin heikko. Nykyisillä nopeuksilla jarrutusmatkat ovat riittämättömiä auton pysäyttämiseksi ennen tiellä olevaa estettä. Tästä asiasta on jatkuvasti tehtävä valistusta sekä autoilijoiden että jalankulkijoiden keskuudessa. Autoilijoita on opetettava oikeaan valojen käyttöön ja varovaisempaan ajotapaan erityisesti kohtaamis- ja sivuutustilanteissa. Jalankulkijan näkyvyyttä on lisättävä heijastimien ja vaaleamman vaatetuksen avulla. Jalankulkijan vastuuta itsestään ja pimeän ajan liikenteen vaaroja yleensä on jatkuvasti korostettava.

1968 Taljan johtaja Kaarlo Leinonen: Tyypillistä jalankulkijoitten onnettomuuksissa on se, että kuolleista joka kolmas tapaa matkansa pään pimeänä aikana, vaikka pimeällä liikkumine on paljon vähäisempää kuin valoisaan aikaan. Erityisen alttiita onnettomuuksille ovat alle 9-vuotiaat ja yli 60-vuotiaat.

Tehokkain tapa vähentää onnettomuuksia olisi luonnollisesti rakentaa erillisiä jalankulkuteitä, mutta se näyttää olevan taloudellisesti niin raskasta, ettei sen avulla lyhyellä tähtäimellä saada parannusta. Teiden levennys ja reunakaistojen varaaminen jalankulkijoille lisäisi myös turvallisuutta. Tällä hetkellä kuitenkin ehdottomasti tehokkaimmaksi tavaksi lisätä jalankulkijoitten turvaa se, että heidät saadaan käyttämään tien vasenta reunaa ja lamppua tai heijastinta.

Syyskuun 15. päivästä marraskuun 30. päivään Taljan tutkimustoimisto ja Liikkuvan poliisin lääninosastot tutkivat heijastimen käyttöä pimeällä.

Heijastimen käytön tuloksista kerrottiin vielä saman vuonna ns. puoliaikatuloksena. Tutkimuksen aineisto käsitti 5.833 tapausta koko maassa. Näistä 32 % käytti heijastinta ja 51,4 % kulki tien vasemmalla puolella. Uudellamaalla heijastimen käyttäjiä oli vähiten vain 21 %, eniten heijastimella varustautuneita oli Turun ja Porin läänissä 42,4 %.

1969 Vuoden alussa kerrottiin edellisen syksyn pimeän ajan liikennetutkimuksen lopulliset tulokset. Koko maassa heijastimen käyttöaste oli 32,7 %. Uusimaa paransi loppua kohti heijastimen käyttöastetta ollen se lopulta 25,9 % ja parhaiten heijastinta käytettiin Vaasan läänissä 41,5 %. Turun ja Porin läänissä lopullinen tulos oli 39 %.

Markkinoille tuli ns. punainen ukko, jota myytiin Suomen Punaisen Ristin hyväksi.

http://www.youtube.com/watch?v=XsTc6sN63w8
Se oli tarkoitettu joulukuusen koristeeksi, mutta koska se muistutti jalankulkijan heijastinta, sitä mainostettiin televisiossa jalankulkijan heijastimena. Siitä tuli nopeasti suosittu.

Taljan turvalaitetoimikunta laittoi sen testeihin. Osoittautui, että se ei heijastanut lainkaan. SPR teetätti nopeasti kunnollisen heijastimen Talmu Oy:ssä, se oli lumikide-heijastin.

Kansalainen Erkki Hirstiö lähetti Taljalle seuraavan kirjeen:

Ollessani henkilöautollani tulossa pimeällä Rovaniemeltä Kemiin, niin aivan järkytyin, että vain muutamalla harvalla jalankulkijalla oli heijastin. Jatkuvasti sai todeta, miten vaarallisia tilanteita syntyi, kun pimeydestä yllättäen sukeltautui esiin ihmisiä, joilla ei ollut mitään heijastavaa matriaalia vaatteissaan. Kun jollakin oli heijastin, varoitti se jo kaukaa kulkijasta. Tuli tarve kirjoittaa Taljalle ja pyytää, että se entistä enemmän tehostaisi toimintaansa, että mahdollisesti saataisiin heijastusaineiden käyttö pakolliseksi ja ihmiset ymmärtämään, kuinka kevytmielistä ja vastuutonta on pimeässä liikkua ilman heijastinta. Ihmiset luulevat autojen näkevän heidät ja väistävän, mutta vaikka autoilla valot onkin, eivät he kuitenkaan näe ajoissa jalankulkijoita, varsinkaan puolivaloilla. Myös sanotulla tiellä käveltiin paljon rinnakkain, vaikka auto ohitti.

Heijastimen käytöstä järjestettiin maalaiskuntien välinen 1.9.- 30.11.1969. Kilpailuun ilmoittautui 214 kuntaa. Talja vetosi jälleen opettajiin, että nämä huolehtisivat koululaisten heijastimen käytöstä.

Tulosten mukaan 40 % jalankulkijoista käytti heijastinta. Aineisto koostui lähes 20.000 jalankulkijasta. Lääneistä eniten käyttäjiä oli jälleen Vaasan läänissä 49 %. Maalaiskunnista voittajana selviytyi Suomenniemi 75 prosentilla.

1970 Turvalaitetoimikunta aloitti jalankulkijan heijastimen hyväksymisohjeiden valmistelun.

Kymen läänin liikenneturvallisuuslautakunta sai 6.000 heijastinta lahjaksi rengasnastoja valmistavalta Airam Oy Kovametallilta.

Keski-Suomen lääninhallituksen kouluosasto lähetti ryhmäkirjeen yksityisille ja valtion keskikouluille sekä kansakoululaitokseen kuuluville kouluille koskien yleensä heijastimen käytön tarpeellisuudesta, mutta myös siitä, että lapsille sopisi paremmin heijastinnauha kuin riipuke.

1971 Taljan turvalaitetoimikunta sai valmiiksi hyväksymisohjeet jalankulkijan heijastimelle.

Talja keräsi kauppojen uusista polkupyöristä takaheijastimet tutkimukseen, koska näytti siltä, että ainakin osa niistä vaikutti olevan samanlaisia kuin "punainen ukko", jota oli mainostettu jalankulkijan heijastimeksi. Tutkimustuloksen mukaan puolet kissansilmistä olikin rihkamaa, eikä toinen puolikaan ansainnut arvosanaa tyydyttävä. Tämä johtikin sitten siihen, että Talja käynnisti koko polkupyörän standardin valmistelun.

Taljan ruotsalainen sisarjärjestö NTF ehdotti, että heijastin määrättäisiin jalankulkijoille pakolliseksi Ruotsissa.

1972 Jalankulkijaheijastinten rihkamasta yritettiin päästä eroon. Turvalaitetoimikunnassa laadittiin heijastinten hyväksymisohjeet ja ne julkaistiin myös Liikennevilkun ensimmäisessä numerossa. Vuonna 1970 surmansa saaneista 1055 ihmisestä oli jalankulkijoita noin 30 %. Vuoden 1971 ennakkotiedot kertovat jalankulkijoiden osuuden yhä kasvaneen. Heijastimen käyttöä oli tutkittu useiden vuosien ajan. Tulosten mukaan vain kolmannes jalankulkijoista käytti pimeällä heijastinta.

Maanteiltä kerättiin materiaalia. Jalankulkukin on liikennettä, linja-auto jätti matkustajat ojaan. Kyllähän tuolla piennaralueella vielä kävelee, pyöräily vaatii enemmän akrobatiaa kuin mihin tavallinen kansalainen pystyy. Mopoissa noudatettiin niukkuuden periaatetta, vain lain vähimmäisvaatimus toteutetaan. Mopoilija kuuluu jalankulkijan ja pyöräilijän kanssa siihen kuuluisaan ”syyllinen omaan kuolemaansa”-ryhmään.

1973 Liikenneturva selvitetti polkupyörien takaheijastimen yleisyyttä koko maassa. Tarkastuksia tehtiin yli 8.000 polkupyörästä. Ykkösluokan heijastimia oli 11 % ja kakkosluokan heijastimia 30 %. Kelvottomia, merkitsemättömiä tai ei heijastinta oli valtaosa polkupyöristä. Vain ykkösluokan heijastinta voitiin pitää juuri ja juuri kelvollisena ja näin ollen vain yhdessä polkupyörässä kymmenestä oli tällainen heijastin.

Järjestettiin yhdessä vaateteollisuutta edustavan Vatevan kanssa heijastinvaatteiden suunnittelukilpailu. Parhaiten heijastinvaatteita olivat toteuttaneet Luhta, Reima-Pukine, Ulkovaate ja Urheiluvaatetus.

1975 Turvalaitetoimikunnassa valmistui ehdotus polkupyörien turvallisuusstandardiksi. Sen tärkeimpiä vaatimuksia olivat lujuustestit ja heijastinvarustus.. Varusmiesten kuljettajakoulutusta lisättiin ja uudistettiin. Nuorisotyöntekijöiden koulutusprojekti käynnistyi.

1979 Työryhmä valmisteli jalankulkijaheijastimelle suomalaisen standardin. Toinen työryhmä sai valmiiksi polkupyörien lukoille suomalaisen standardin

1982 Uusi tieliikennelaki 267/81 tuli voimaan 1. päivänä huhtikuuta. Sitä edelsi monenlaiset valistus- ja tiedotustoiminnat ja järjestelyt jo edellisen vuoden aikana, mutta varsinkin alkuvuodesta. Liikennesäännöt tulivat nyt laissa. Laki pyrki parantamaan etenkin kevyen liikenteen turvallisuutta.

Esimerkiksi jalankulkija velvoitettiin käyttämään heijastinta ja mopoilija kypärää. Kypärää oli käytettävä myös yleisen tien ulkopuolella. Ajovaloja piti pitää tästä lähtien päällä ympäri vuoden, mutta pakko ei koskenut vielä taajamia. Ajoneuvolla ajavan piti alkaa näyttää suuntamerkkiä aina kun aikoo siirtyä sivusuunnassa.

1983 Norjan kuluttajavirasto aloitti Pohjoismaiden neuvostolta saamansa rahoituksen turvin tutkimaan jalankulkijoiden heijastinmateriaaleja.
Ruotsin VTI oli saanut rahoituksen Pohjoismaien neuvostolta jalankulkijaheijastimen standardiluonnoksen laadintaan. Tarkoitus oli aikaansaada kaikkiin Pohjoismaihin yhtenäinen standardi.

1992 Varoitusasuille ja motoristien suoja-asuille on tulossa yhtenäiset normit. EU:n komissio huomasi vuosia sitten, että tuotteiden kansalliset vaatimukset olivat olleet usein esteenä vapaalle kaupalle. Niinpä se hyväksyi 1985 uuden menettelytavan, vain perusturvallisuusvaatimukset otetaan kahteen yhteisön direktiiviin, toinen koskee valmistusta ja toinen soveltamista.

Helmikuussa käynnistyi varoitusasujen standardisointityö työryhmässä CEN TC 158/WG 7.2 Helsingissä. Saksa toimii puheenjohtajamaana.

1993 Liikennekäyttäytymistä alettiin tutkia, tuloksia: rattijuoppoja oli liikennevirrassa 0,22%, joista joka kymmenes törkeitä, turvavyötä käytti etuistuimilla taajamassa 79%, taajaman ulkopuolella 90%, ajovalojen päiväkäyttö oli taajamassa 87%, taajaman ulkopuolella 97%, polkupyörän kypärän käyttö oli Uudellamaalla 18% ja jalankulkijan heijastinta käytti taajaman ulkopuolella 67%.

1994 Jo ennen EU:hun liittymistä, ETA-sopimuksen perusteella meillekin tulivat eurooppalaiset standardit henkilösuojaimista. Työvaatteiden varoitusasujen jälkeen sama työryhmä on laatinut myös jalankulkijan varoitusasun normiehdotuksen. Kun standardi tulee hyväksytyksi ja asu täyttää standardin vaatimukset, sitä voidaan myydä jalankulkijan varoitusasuna. Asua, joka ei täytä varoitusasun vaatimuksia, saa myydä, mutta sitä ei saa myydä varoitusasuna.

1995 Euroopan normijärjestö CEN:n varoitusasujen työryhmä sai tehtäväksi jalankulkijoiden heijastimien normin valmistelun. Työ käynnistyi suomalaisten vaatimuksesta. Suomi on edelläkävijä. Meillä on ollut ensimmäisenä kansallinen standardi, jolta pohjalta tehtiin muiden pohjoismaiden kanssa samansisältöinen standardi kaikkiin pohjoismaihin. Lisäksi Suomessa heijastinta käytetään ehkä eniten maailmassa yhdessä Ruotsin ja Norjan kanssa. Ja Suomessa on valmistettu ja ehkä edelleenkin valmistetaan eniten heijastimia.

Suomi on tiettävästi edelleen ainoa maa, jossa jalankulkijan on käytettävä heijastinta liikkuessaan pimeällä tiellä. Tämä tieliikennelain pykälä tuli voimaan 1982. Se ei ole kuitenkaan lisännyt heijastimen käyttöä. Käytön olennainen lisääminen nykyisestä tasosta tulee olemaan vaikeaa, hidasta ja kallista. Siitä huolimatta työtä jalankulkijan pimeän liikkumisen turvaamiseksi on tarpeen tehdä ja tehostaa, koska muussa tapauksessa tuloksena saattaa olla esimerkiksi heijastimen käyttöasteen aleneminen.

Vuonna 1994 kuoli 87 ja loukkaantui 998 jalankulkijaa, näistä noin puolet pimeän tai hämärän aikaan.

Pimeällä tai hämärässä loukkaantuneista vähintään joka toinen oli ylittämässä tietä, jokosuojatiellä tai sen ulkopuolella. Onnettomuuteen joutuneilla jalankulkijoilla ei yleensä ollut heijastinta.

Taajamien ulkopuolella heijastinta käyttää kaksi kolmesta, taajamissa yksi viidestä.

Laki sanoo, että on käytettävä asianmukaista heijastinta. Liikenneministeriö kertoo, että jalankulkijan heijastimen standardi määrittelee asianmukaisuuden.

2001 Heijastimille euronormit EN 13356 Visibility accessories for non-professional use - test methods and requirements.

2003 Jalankulkijan oli lain mukaan yleensä käytettävä pimeän aikana tiellä liikkuessaan asianmukaista heijastinta. Käyttämättömyydestä ei seuraa rangaistusta.

Pyöräilijän ja polkupyörän matkustajan oli pyöräilyssä yleensä käytettävä asianmukaista suojakypärää. Käyttämättömyydestä ei seuraa rangaistusta.

2004 Pyöräkypäriä käytti 24% pyöräilijöistä.

2005 Pyöräilykypärän käyttö oli koko maassa 29%, Uudellamaalla 48%.